Koiramme

                                                                                                                   Kuva: Emilia Lepola


 MINIMAXIN WILMA

 

Rotu: Kromfohrländer

Sukupuoli: Narttu

Syntymäaika : 30.6.2006

Isä: Demians Eteokles "Rolle"

Emä: Fin MVA Minimaxin Veikeä "Saara"

Titteli: FIN MVA

Rekisterinumero : FIN38536/06

Kasvattaja: Kaarina Heininen

Sukutaulu, silmätarkastus- ja näyttelytulokset:

 http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN38536%2F06

 

RONJA                                                     Kuva: Emilia Lepola

ALOBELIN ANDROMEDA

 

Rotu: Kromfohrländer

Sukupuoli: Narttu

Syntymäaika : 7.4.2009

Isä: Demians Bayard "Soolo"

Emä: Fin MVA Minimaxin Wilma

Titteli: SUOMEN MUOTOVALIO, VIRON MUOTOVALIO

Rekisterinumero : FI25051/09

Kasvattajat: Päivi ja Emilia Lepola

 

 

Sukutaulu, silmätarkastus- ja näyttelytulokset:

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI25051/09&R=192

 

 

JAKKE                                                    Kuva: Emilia Lepola

JOGI VOM HERRENWIS

 

Kennelimme osaomistuksessa

 

Rotu: Kromfohrländer

Sukupuoli: Uros

Syntymäaika : 15.11.2010

Isä: Flynn vom Tüskendoor

Emä: Berrie von der Cookie-Box

Rekisterinumero : FI12724/11

Kasvattajat: vom Herrenwis, Beat und Bea Joos

 

Sukutaulu:

 http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI12724/11&R=192

 

 

Miksi rakastuimme juuri länderiin?

 

Talvella 2006 aloin kahden ison koiramme rinnalle etsiä vähän pienempää rotua. Meillä on ollut ikäviä kokemuksia karkailevista koirista ja niinpä aloitin etsinnän syöttämällä googleen hakusanat "koira, ei karkaa". Kuinka ollakaan, haun tuloksena löytyi minulle täysin tuntematon rotu: kromfohrländer. Rotu, jonka nimen oppiminenkin tuottaa tuskaa.. Päätin ottaa selvää tästä rodusta. Luin kaiken, minkä löysin aiheesta ja kävin näyttelyissä katsomassa rotua. Kaikkialla törmäsin varoitteluihin, että tämä ei ole mikään helppo rotu ja että kannattaa miettiä todella tarkkaan, ottaako länderin itselleen, koska koira on kovin omaperäinen ja siitä voi kehittyä aika hankala seuralainen. Toisaalta kohtasin iki-ihastuneita kertomuksia siitä, että kyseessä on aivan hurmaava rotu. Aloin selvitellä, mistä tuollaisen koiran saisi, jos sellaiseen päätyisi ja havaitsin, että sepä ei olekaan mikään ihan helppo juttu. Ländereitä kun syntyy kovin harvakseltaan. Päädyin kuitenkin siihen, että jos jostain pennun saisi hankittua, sellaisen haluaisin. Sain tietää, että Kaarina Heinisen Minimaxin kenneliin oli suunnitteilla pentue kesäksi ja otinkin yhteyden Kaarinaan. Siitä sitten alkoi odotus ja molemminpuolinen tunnustelu. Kaarina halusi varmistua ostajasta ja meillä puolestaan vauvakuume alkoi kasvaa. 30.6.2006 sitten Saara sai 9 pentua ja muutaman viikon päästä teimme retken vauvoja katsomaan ja varasimme Wilman.

Elokuussa 2006 tämä ihana vauveli sitten saapui kotiimme:

                                                                      

       

                                                                                                                     Kuva: Emilia Lepola

Olimme aivan myytyjä! Ensi hetkestään lähtien Wilma valloitti kaikkien sydämet. Pentuajoista näihin päiviin voisi kirjoittaa romaanin, mutta tässä lyhyesti joitain ominaisuuksia koirastamme:

Minua miellyttää suunnattomasti tämän rodun hillitty käytös. Kun tulee vieraita, Wilma ei koskaan ryntää vieraiden luo hötkyämään ja hukuttamaan vieraat tervetuliaisintoiluun. Päinvastoin se suhtautuu hillitysti ja pidättyväisesti ja käy korkeintaan nuuhkaisemassa tulokkaat. Aivan samalla asenteella se suhtautuu lenkillä vastaantuleviin ihmisiin ja eläimiin. Sitä voi pitää irti lähes missä vain ja se tulee heti luokseni, jos vähänkin sitä pyydän. Jopa tilanteissa, joissa ei uskoisi minkään koiran tottelevan (jänis vilahtaa editse tms.) Rodulle on tyypillistä arkuus ja jopa aggressiivisuus vieraita kohtaan, jos sen kanssa ei ole pentuaikana huolehdittu sosiaalistamisesta. Siksi Wilmaa kuljetettiin paljon kaikkialle, kun se oli pieni ja tapasimme niin ihmisiä kuin eläimiäkin niin paljon kuin ehdimme. Niinpä Wilma nyt suhtautuu varsin ystävällisesti kaikkiin, vaikka onkin rodulle tyypilliseen tapaan ensin hiukan varautunut.

Omaan väkeen Wilma sen sijaan suhtautuu täysin hillittömästi: sellaista riemun määrää ei olekaan, kuin tapaaminen esimerkiksi töitten jälken. Wilma osaa hymyillä! Kun tapaamme eron jälkeen se säntää koko valkea hammasrivi paljaana ja hymyilee ja osoittaa sellaista kokovartaloakrobatiaa ja huikeita kenguruloikkia, että ei jää epäselväksi, tuottaako tapaamisemme iloa.

Wilma on todella leikkisä. Siitä on ihanaa leikkiä piilosta ja erityisesti se pitää palloista. Se raahaa melkein itsensä kokoista jalkapalloa ihmisten eteen ja toivoo sydämensä pohjasta, että joku potkaisee sille pallon, jonka perään se sitten ryntää ja hurjalla ravistelulla tappaa.

 
 
                                                                                                                                               Kuva: Emilia Lepola

Wilmaa on alusta alkaen ollut helppo taluttaa. Se ei kisko hihnassa ja välillä tuntuu, että se lukee ajatuksiani, kun opetellaan uutta asiaa. Aluksi tein sen virheen, etten puhunut sille tarpeeksi ystävällisellä äänellä ja kun aloimme harjoitella esim. maahan menoa, se heittäytyi selälleen maahan antautumisen merkiksi. Koirakoulussa saimme osaksemme huvittuneita katseita noissa tilanteissa. Tuntuu, että sen on helppo oppia uusia asioita, mutta makupaloin se ei ole erityisemmin lahjottavissa. Ruoka on sille jokseenkin yhdentekevää, erityisesti, jos olemme muualla kuin kotona.

Wilma rakastaa rapsuttamista ja hiplailua. Sen lempihetkiä on iltaisin käpertyä viereeni katsomaan televisiota ja se nauttii, kun sen päälakea hieroo.

Tässä joitain yksityiskohtia valloittavasta perheenjäsenestämme.  En ole katunut hetkeäkään länderin ottamista perheeseemme!

 
 

                                                                                                                                                                                                                       Kuvat: Emilia Lepola


YLEISTÄ:

Kromfohrländer on vuonna 1955 FCI:ssä hyväksytty saksalainen seurakoirarotu. Rotu sai mahdollisesti alkunsa kettuterrierille ja grand griffon vendeenille syntyneestä pentueesta.  Suomeen ensimmäinen länderi tuotiin Saksasta vuonna 1962. Kromfohrländerillä ei ole mitään varsinaista käyttötarkoitusta. Sillä ei ole sanottavasti riistaviettiä eikä kromfohrländerillä ole oikeutta kilpailla palveluskoirakokeissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei länderin kanssa voisi harrastaa mitään. Vaihtoehtoja on useita tottelevaisuskoulutuksesta pelastuskoirien rauniotoimintaan tai vaikkapa koiratanssiin. Suomessa rotu on saanut mainetta lähinnä agilitykoirana.

 

ULKONÄKÖ:

Kromfohrländer on keskikokoinen, korkeuttaan pidempi ja melko kevytrakenteinen koira. Rodusta on olemassa karkeakarvainen ja sileäkarvainen muunnos: karva on molemmilla tiheää ja lyhyehköä (korkeintaan 7cm), mutta laadultaan erilaista- Aluskarva on lyhyttä ja pehmeää. Nahka ja karva ovat tiiviisti rungonmyötäiset, raajat lihaksikkaat. Korvat ovat kolmionmuotoiset ja taittuneet. Häntä on keskipitkä ja kaareva ja liikkeessä se nousee selän päälle.

Karkeakarvaisen kromfohrländerin tunnusmerkki on parta, jota sileäkarvaisella kromfohrländerillä ei ole. Sileäkarvaisella koiralla karva muodostaa hapsuja raajoihin ja häntään. Lisäksi korvissa ja rinnassa karva on pidempää. Väriltään kromfohrländer on valkoinen ruskein merkein. Koiralla on merkit pään molemmin puolin korvista poskiin asti sekä lisäksi suurikokoisia laikkuja tai satulanmuotoinen kuvio selässä. Kuonosta otsaan tai niskaan asti kulkee valkoinen piirto. Merkkien väri vaihtelee ruskean eri sävyissä. Aluskarva voiu olla myös ruskeaa, jolloin karvojen päät voivat olla mustat.

Suomessa kasvatetaan ainoastaan karkeakarvaisia kromfohrländereitä.

 

LUONNE JA KÄYTTÄYTYMINEN:

Kromfohrländer on hyvin aktiivinen ja toiminnanhaluinen koira. Se oppii helposti, mutta osaa myös olla itsepäinen. Vieraisiin eläimiin ja ihmisiin kromfohrländer suhtautuu usein varautuneesti. Pennun huolellinen sosiaalistaminen on tärkeää, jotta arkuudelta ja muilta luonneongelmilta vältytään. Arkuus ja aggressiivisuus eivät ole toivottavaia ominaisuuksia. Riistaviettiä rodulla ei juuri ole.

 

Oppivaisena ja innokkaana rotuna kromfohrländer sopii hyvin erilaisiin koiraharrastu-s ja urheilulajeihin. Sopivia lajeja ovat agility ja toko, mutta myös jäljestys ja rauniokoulutus. Agilityssa rotu on menestynyt hyvin MM-tasolle asti.

 

TERVEYS:

Populaation pienestä koosta huolimatta kromfohrländer on melko terve rotu. Mitään tiettyjä rodulle ominaisia sairauksia ei ole. Rodulla esiintyviä perinnöllisiä sairauksia ovat harmaakaihi, epilepsia ja digitaalinen hyperkeratoosi eli ihon sarveiskerroksen liiallinen kasvu sekä erilaiset AI-sairaudet. Jalostuksella pyritään vähentämään perinnöllisten sairauksien määrää ja Suomessa rotuyhdistyksen kasvattajakollegio seuraa tarkoin koirien jalostusta ja antaa pentueita suunnitteleville suosituksia mahdollisimman terveistä yhdistelmistä. Rotu on ollut mukana epilepsia-geenitutkimuksessa.